Aloitin aamun ajatustyöt sillä että lähdin lenkille. Siinä kun lähimetsän poluilla hölkkäsin niin huomasin että tämän oman elämänsä Minna Kaupin juoksukunto on kyllä päässyt vähän rapistumaan talven jäljiltä. Miksi kutsun itseäni Minna Kaupiksi niin se johtuu siitä että vuosia sitten eräs papparainen tuli kahvilassa luokseni ja kysyi nimikirjoitusta. Hän tosiaan luuli minua suunnistajaksi. Jos olisin ollut tavallisissa arkivaatteissa niin tätä erehdystä tuskin olisi tapahtunut mutta olin silloinkin lenkkivaatteet päällä. Aika vaikuttavaa vai mitä 😆
Suunnistuksesta sitten seuraaviin ajatuksiin. Elämässä voi tulla tilanteita ettei oikein tiedä minne
mennä. On ikään kuin rasti hukassa. Katselee ehkä karttaa ja kompassia ja silti tuntuu että nyt ollaan eksyksissä. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä ?Ensimmäisenä pitää pysähtyä eli HILJENNY
Toisena pyydä
apua eli RUKOILE
On
yksi joka näkee kaiken yläpuolelle. Yksi jolla on kartta käsissään ja siihen piirretty sinulle varatut rastit. Yksi joka on tavoitettavissa silloinkin kuin olet
umpimetsässä ja puhelimen kenttä ei toimi.
Yksi joka tietää ja tuntee kaikki metsät läpikotoisin.
Hän
neuvoo sinulle reitin seuraavalle rastille. Lopuksi sitten sinne perille kotimaaliin. Ennen kaikkea annetaan Hänen ohjata matkaamme.
Silloin vältymme monelta turhalta mutkalta ja kompastumiselta. Tiesitkö että Hän on mestari suunnistaja. Sillä Hän löysi sinut ja minutkin.💞
